Joko olisi Korson vuoro?


Korson keskusta-alueen kehittämisestä on päätetty jo vuonna 2014, jolloin pidettiin suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu. Vain Lujatalo on rakentanut oman tonttinsa ja uudistanut korkealla asuinkerrostalollaan Korson keskusta-aluetta. Muutoin alueen kehitys on lukkiutunut milloin maanomistajien, milloin YIT:n tai Lehdon hankauksiin. Vähintään yhtä kauan on Korsoon jumpattu ja suunniteltu uimahallia, joka on nyt vihdoin tulossa Elmoon.

Tulevalla valtuustokaudella Korson keskustan kehitys pitää saada vihdoin käyntiin, joko järjestämällä uusi suunnittelukilpailu tai pyrkimällä vaihtoehtoiseen ratkaisuun. Nyt jumiutuneet asetelmat tulee vihdoin saada auki ja Korson keskusta-alue näyttämään oikeasti useamman kymmenen tuhannen asukkaan keskustalta. Korson talousalue on elinvoimainen alue, joka elättää paikallisia yrittäjiä jo nyt. Aluekehityksessä ei saa unohtaa PK-yrittäjiä ja heille tarjottavia kivijalkaliikekauppoja. YIT on perustellut hankkeesta vetäytymistään juuri kivijalkamyymälöillä ja argumentoineet sitä Tikkurilassa olevilla, tyhjillä kivijalkatiloilla.

YIT on kuitenkin unohtanut yhden merkittävän seikan. Korsolaisuuden. Korsolaiset haluavat käyttää omia, paikallisia palveluitaan aina kun mahdollista. Korsolaiset ovat niistä ylpeitä ja monipuolisille palveluille on Korsossa tilausta – jopa niin päin, että Korson palvelutarjontaa toivotaan monipuolistuvaksi. Korson keskustan uudistus pitää saada eteenpäin ja samalla turvata ja mahdollistaa PK-yrittäjien yrityspaikat.  Samalla jo pitkään jumpattua Elmon urheilukeskusta ei voida lykätä enää, vaan myös sen rakentaminen pitää aloittaa suunnitellusti.

Elmoon myös jäähalli

Elmoon on tässä vaiheessa suunniteltu myös jäähallia, joka rakennettaisiin alustavasti yksityisellä rahalla. Vantaalla on tällä hetkellä neljä keinojäärataa, kaksi Myyrmäessä ja kaksi Tikkurilassa. Suhteutettuna asukasmäärään, Vantaalla on vähemmän keinojääratoja kuin esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Turussa tai Oulussa.

Jotta Elmosta muodostuu monipuolinen urheilukeskus, tulee Elmoon rakentaa jäähalli. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on krooninen pula esimerkiksi junioreiden harjoitus- ja otteluajoista ja jäähallit ovat aamusta iltamyöhään varattuina. Tilanne on kasvavalle nuorelle kohtuuton. Elmon jäähalli helpottaa myös tätä tilannetta tarjoten nuorille enemmän jääaikaa kohtuullisiin aikoihin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.